sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Aika rientää

... niin ettei perässä pysy.

Paljon on kudottu, vähän on kuvattu. Jotain kuitenkin. Edellisen postauksen Hannelen ruutumatosta tuli hieno
Toinenkin ruutumatto näki jo päivänvalon. Marjon joulumatto on ihana


Laudeliinoja ja poppanoita


Lattiatyyny

Siinä muutamia erilaisia. Uusia loimia tulossa puihin, jotta uusi vuosi alkaisi taas vilkkaana.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kutomalla muistoja

Kutomossa vaihtuu taas väki. Hanneleen "pesti" päättyy vuodenvaihteessa ja hän jää jo ensiviikolla  hyvin ansaitulle lomalleen. Parhaillaan hän kutoo itselleen ruudullista mattoa. Loimena 130 senttinen täyskuvikas.

josta pieni alkupätkä tässä. Huomaa seuraavat ruudut punainen ja harmaa. Odotan jännityksellä valmista työtä.

Toinenkin muistojen kutoja on puissa viihtynyt. Kirsi kävi etelän lomalla ja ei tyytynytkään valokuvamuistoihin, vaan meni ja kutoi itselleen pikkuisen seinävaatteen Maltan maisemista. Loimena 26 senttinen vihreä "elämysloimi" villalangasta.



Ensiviikolla Kyösti opastaa kutomossa ja saanee oppipojakseen Markuksen.

lauantai 13. marraskuuta 2010

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Jouluksi ehtii vielä


Iloinen kaitaliinaloimi on koottu jämälangoista.

Mattoja, poppanoita, kaitaliinoja pyyhkeitä, laudeliinoja, lattiatyynyjä, seinätekstiilejä, kasseja, shaaleja. Paljon on tarjolla ja paljon töitä valmistuukin, kaikkea ei vaan ehdi kuvaamaan . Eikä kaikki haluakkaan töitään kuvattavaksi.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Puista ulos

Värikääseen ruskeanvihreänkirjavaan loimeen Anne kutoi kaksi kaitaliinaa Tämä ylempi on, kuten kuvasta näkyy tummalla turkoosilla  moppilangan tyyppisellä (ohuemmalla) langalla kudotti.

Tässä taas  vaalea puuvillalanka. Ei ihan ohutta tämäkään. Kyseessähän on siis raesidos.
ja mikäli meni väärin niin Anne korjatkoon=DDD

Tämä mattokin on Annen kutoma ja kun muistelen niin siinä oli yksi kude fleeseä ja  kaksi jotakin muuta. Ihana samettisen pehmeä matto.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Shaaleja ja mattoja

Kovin on ollut hankalaa tämä päivitysten sisään saaminen viimeaikoina. Kokeillaan taas. Kutomossa on pientä vipinää kuitenkin kaikenaikaa ja uusia kiinnostuneíta ihmisiä käy tutustumassa.

Asiakastöitä: kaunis pirteä matto, iloisen lahtelaisryhmän yhteistyönä tuotettu. Kuva ei anna oikeutta maton kauneudelle, valitettavasti


Sama porukka ideoi myös tämän pikkumaton.
Työt ovat viimeistelemättömiä, juuri puista otettuja. Lähdössä eteenpäin.

Shaali on kestosuosikki. Tämä loimi ei kauaa kutojaansa odottanut ;)



Ensimmäiset kaksi otettiin jo puista pois. 
Ohjaaja-harjoittelijamme on rakentanut ensimmäisen loimensa aasta ööhön itse ja siinä kudotaan kierrätysmateriaaleista , lähinnä videonauhasta ym, kasseja , linkin kautta voit kurkistaa missä nyt mennään.

Ns. nollapuut, eli harjoitteluun tarkoitetut kangaspuut ovat myös nyt innokkaassa käytössä kun 5-6 luokkalaiset tytöt käyvät käsityötunneillaan ja välitunneilla kukin kutomassa noin metrin pätkän mattoa. Poppanaakin olisi tarjolla, mutta matto on suosikki.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Pientä päivitystä

Saamattomuuttani tässä päivittämisessä koetan paikkailla. Laitoin tuonne oikeaan sivuun nyt käytössä olevat loimet sekä jo päätetyt tulevat. Toiveita kuunnellen niitä rakentelemme mahdollisuuksien mukaan.
Nyt on monenlaista tarjolla kuten huomaat ja lisäksihän ovat nuo kolmet harjoituspuut jotka nyt tosin ovat pienten koululaisten käytössä. Siellä on sekä musta että vaalea 80cm matto ja 40 cm vaalea poppanaloimi.

Toimikas/ruusukas matto

torstai 2. syyskuuta 2010

Kierrätysmattoa

Muistatko kun aikoinaan kudottiin maitopusseista mattoja? Tai virkattiin tai solmittiin. Anne kutoi kolme pientä mattoa käyttäen kuteena kirjavaa trikoota ja maitopusseja Eräs asiakas oli tuonut vanhan pussisäästönsä meille ja nyt ne jatkavat elämäänsä mattoina.


keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tervetuloa syyskuu

Hiljalleen kudontapajallekin alkaa "virtaamaan" ihmisiä. Useimmat tulevat vain tutustumaan ja harkitsevat, mutta on selvästi myös niitä joilla on jo kova hinku uusien kudonnaisten valmistukseen.
Loimia ei aina vaan löydy, heti jokaiseen mielitekoon ja joutuu odottelemaan.  Itse oli juuri kaksi viikkoa lomalla ja läheskään kaikkea mitä sinä aikana on tehty en ole pystynyt kuvaamaan.
Koetan tämän viikon aikana saada nuo "tekniset tiedot" niin saan kuviakin tänne.
Kutomossahan on tällä hetkellä 16 valmiiksi loimitetut puut, varattavissa edulliseen vuorokausivuokraan. Lisäksi talossa on kolmet harjoituspuut ja yhdet ovat kasassa kun ei mahdu pystyyn :))
Aloitetaan siis syksyä iloisin mielin. Vaikka tämän Karkkimaton myötä.


>Tuula<

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Katson sineen taivaan....

Annen siniset matot aloittavat tämän kudonnan oman blogielämän.




Pieni matto on ripsisidos ja tonen tavallinen palttina. Molemmat kudottu kolmella sukkulalla. Ja mikäli näissä termeissä menen metsään niin korjatkaa, en todellakaan hallitse näitä.
Jatkossa koetan saada Annen ja Hannelen itse kertomaan täällä myös kudonnan tapahtumista.
Minusta tuon pienen maton verkkomainen kuvio on tosi hauska.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Piakkoin se alkaa




Tästä alkaa Kätsylän kutomopuolen ikioma bloggaaminen. Tänne tulee monenmoista Riemunkirjavaa